perjantai 28. huhtikuuta 2017

Vuosi 2016


Hei! Tänään halusin tehdä tiivistelmän vuodesta 2016. Tähän postaukseen keräsin kuvat ainoastaan puhelimesta eli ei järjestelmäkameralla otettuja kuvia.
Postauksesta tuli kohtalaisen pitkä, sillä kuviakin on jo 12 :D
Toivottavasti tykkäätte tästä ja jos haluaa niin minulle voi jättää kommenttia ja postaustoiveita :)


Tammikuu

1. Tammikuussa alkoi opiskelu media-assistentiksi Ingmanedussa. Heti ensimmäisten viikon aikana saatiin tehtäväksi kuvata lyhytelokuva ja minähän tietty päädyin miehen rooliin..
2. Pelituloksia MW3 pelistä, tappoja 30 ja kuolemia 11 :'D 
3. Kahvitteluhetki kaverin kanssa <3
4. Kävinpäs edes kerran talven aikana luistelemassa.

Helmikuu

1. Piirsin Naruto animesarjasta tuttua hahmoa Kakashia.
2. Kävin helmikuun alussa kirurgin arvioinnissa leikkausta varten.
3. Ostin koulua varten uudet kuulokkeet, joita olen käyttänyt ehkä kerran koulussa.. Kotona aika paljon kuitenkin :)
4. Puluilla oli kylmä :D


Maaliskuu


1. Maaliskuussa piirsin aika paljon ja silloin jaksoinkin piirtää, nyt on motivaatio hävinnyt johonkin.
2. Leikkauksen jälkeen. Olin aikamoisissa lääkepöllyissä. Pikkuisenkin jos osti päätä tyynystä niin mualima heilu ihan kauheesti :D
3. Sairaalamuona. Näyttää melko huonolta, mutta paastosin koko edellisen päivän niin kyllä maistu hyvälle.
4. Lisää piirrustuksia. Tokyo Ghoul sarjasta Juuzou.


Huhtikuu

1. Lisää pelituloksia, leikkauksen jälkeen pelasin aika paljon kun en muuta oikein voinut tehdä.
2. Luokan kanssa ekat illanistujaiset, tosin meitä oli siellä vaan kolme kun muut eivät päässeet :'D Kuvassa siis nakki, jossa on dippiä ja nakki on pullon suussa. Että semmonen meininki xD
3. Äitin ja iskän Ranskan tuliaiset, jotka taitaa olla jo kaikki juotu..
4. Instagramkuva piirrustuksen edistymisestä.


Toukokuu

1. Hitsit, etää aloin ikävöidä kesää. Aivan ihana jäätelöannos komeilee tässä kuvassa!
2. Eka videokuvauskeikka koulussa. Menikin johonkin ilta kahdeksaan asti ennen kun oli kotona. Kuvattiin Kasurilassa olevalle tallille esittelyvideo.
3. Random kuva kun kävin äitin luona töissä.
4. Ja lisää peliä! Pian tämän jälkeen pleikkari hajosi ja nyt oon kärvistellyt ilman sotapelejä liian pitkään! Näen jo unia sodista ja ne on kivoja :D Kaipaan pelaamista! Haluan toimivan ps3:sen.

Kesäkuu

1. Jo oli hassu mansikka :D
2. Juhannus iskän serkun mökillä. oli ihanaa ja silloin taisi olla eka ja vika kerta kun otin kunnolla aurinkoa koko kesän aikana.
3. Tiedättekös mikä tämä on?? Se on lumpeen juuri! Kauhean paksu jötikkä!
4. Roope Salminen ja koirat keikalla puikkarissa Sennin kanssa. Oli kivaa ja ensi siikonloppuna mennään uudestaan!


Heinäkuu

1. Heinäkuussa alkoikin kesätyö Kuopiossa kuvattavan Karuselli-elokuvan kanssa ja pääsin paloauton päälle kuvaamaan! Oli huippua!
2. Lisää upeita kuvauspäiviä elokuvan parissa. Ihanat kesäyöt hiekkarannalla :)
3. Pikkuveli oli kesätöissä Savonlinnassa ooperajuhlilla ja kävin ekaa kertaa elässä ooperassa. Oli kyllä aivan huikea kokemus ja lähtisin mielelläni uudestaan jos tulee mahdollisuus! 
4. Random selfie :'D


Elokuu

1. Ihana Kasperi oli hoidossa. Aivan ihana hauvveli <3
2. Näin minä merkkaan ruokani. Puraisen ja laitan oman pikku lipun :) Merkkaako kukaan muu ruokiaan isossa perheessä, jossa mikään hyvä ei säily jos ei sitä piilota tms?
3. Kesätyössä nähtiin aivan ihania pieniä koiranpentuja!<3 Ai että sydän suli kun näitä mussukoita pääsi syleilemään.. 
4. Syntymäpäivänä käytiin pikkuveljen kanssa ottamassa kuvia ja minusta tuntui, että näytin niin kauhealle ettei yksikään kuva onnistunut.. 


Syyskuu

1. Koulun duppaus äänitestejä.
2. Pikkuveljen kanssa edustuskuva.
3. Piirrustuksia..
4. J&V tanssiseuran syyskaudenavajaiset tai nämä olla? Kävin maskeeraamassa miehille dracula meikin :)


Lokakuu

1. Maskeeraus harjoittelua halloweenia varten.
2. Leikasin ja värjäsin itse hiukset. En olekkaan käynyt kampaajalla varmaan pariin vuoteen..
3. Jaaa vielä lisää piirrustuksia :D
4. Koulussa oli halloween teemapäivä.


Marraskuu

1. Snapchat hyvän yön toivotukset :D
2. Sennin kanssa tehtiin meikkausvideo, jota en ole vieläkään editoinut, koska minusta kuvalaatu on kakkaa niin ei ole innostanut sitä videota tehdä. Pitäsi tehdä se vaikka uudestaan joku kerta.
3. Kasperi jälleen meillä hoidossa. Ihana vaavi <3
4. Koulun journalimsi kurssilla tehty lehtikirjoitus. En ole kovin hyvä kirjoittaja, joten tuon tehtävän onnistuminen tuntui kivalle :)

Joulukuu
1. Saksikäsi Edward. Näytän niin paljon siltä, että piti tämä kuva säästää :D
2. Koulun joulujuhlassa otettiin luokan kanssa kuvia ;)
3. Uusi mekko, joka on ihana! Tykkään!
4. Kävin moikkaamassa heposia tallilla :)





3 asiaa


Tässä tylsyyttäni ajattelin tehdä 3 asiaa -haasteen. Monen asian kohdalla piti miettiä aika pitkään vastausta, mutta tämä oli silti mukava tehdä ja toivon, että te tykkäätte myös tästä!

3 asiaa..

.. joista pidän
Syöminen= Hyvä ruoka ja herkut :P
Ratsastus
- Nukkuminen. Näen joka yö unia ja hyvin usein taistelen zombeja tai sotilaita vastaan ja kaikkein parasta, syön niissä herkkuja! :D Ja se on outoa, että unissa minulla on makuaisti :o En tiedä miten se on mahdollista, mutta näin on.. 

.. joita tein viime viikonloppuna
- Katsoin elokuvia.
- Kävin mummon luona ja katseltiin siellä ihania vanhoja kuvia :)
- Siivosin huoneen.





​.. jotka osaan
- Passuuttaa erityisen hyvin muita ihmisiä :'D
- Osaan piirtää kohtalaisen hyvin.
- Tuhlata rahaa. Siinä minulla on erityisen hyvät lahjat. Aina löytyy ostettavaa!


.. joita en osaa
Säästää rahoja helposti.
- Olla pudottamatta puhelinta edes yhden päivän aikana..
- Laulaa. Minulle ei tosiaankaan ole suotu kaunista lauluääntä.

.. jotka haluaisin osata
- Jotain tehokasta itsepuolustuslajia.
- Ratsastaa paremmin.
- En keksi kolmatta, mutta haluaisin olla jossain asiassa erityisen lahjakas :)





.. jotka minun pitäisi tehdä

- Asiakastyöt koulussa.
- Siivota huone perusteellisesti, vaikka se nyt perussiisti onkin.. nöf..

- Muistaa liikaa asioita.

.. joita stressaan

- Terveys.
- Raha.
- Jos on paljon asioita vähälle aikaa, joita pitää tehdä tai jossain käydä.





.. jotka saavat minut rentoutumaan
- Herkut ja hyvä ruoka :)
- Hyvät elokuvat.
- Musiikki.


.. josta puhun usein
- Ruoka.
- Ärsyttävät ihmiset.

- Joni

.. jotka puen mielelläni päälle

- Kollarit, koska rento meininki on bueno.
Mekot on kivoja.
Lasketaanko huulipuna? :D





.. joita en pue päälleni
- Äly pienet shortsit, joissa pakarat vilkkuu.
- bikinit joiden alaosa on korkeaa mallia (napaan asti).
- Langan ohuita stringejä, never ever ever... kauheaa.


.. jotka haluaisin hankkia

- Uusia kuvausvälieitä, objektiivi, valoja yms.
- Tatuointi.
- Hyvät kuvankäsittelyohjelmat ja piirto-ohjelmat.





​.. josta unelmoin

- Oman perheen perustaminen.
- Matkustelu kavereiden kanssa!
- Itsetunnon paraneminen
.

.. joita pelkään

- Muurahaiset! Pienenä jäi kammo muurahaisista ja ne on edelleen inhottavia.
- Terveyden menevän huonompaan suuntaan.
- Kuolemaa. Pelkään läheisten menettämistä.





.. joiden toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa
- Oma kämppä?
- Keksisin mitä teen ausiovisuaalisen viestinnän opiskelun jälkeen.
- Pääsisin kaverin/kavereiden kanssa matkustelemaan.






Puhtaalta pöydältä


Päätin aloittaa blogin kirjoituksen täysin puhtaalta pöydältä. Ajattelin ensin aloittaa jälleen kirjoittamaan heppablogiini, mutta halusin täysin virkistää blogin, joten päädyinkin tekemään ihan uuden! Miltä näyttää? Heppablogia voi käydä yhä kuikkimassa sillä en aio sitä poistaa (www.polleonpomo.blogspot.fi). 

Koulussa osa meidän luokasta on tällä hetkellä työssäoppimassa, mutta minä jäin kouluun tekemään muutaman asiakastyön ja muutama oma projektikin on myös työn alla. Hyväksiluen työssäoppimisjakson kesällä 2016 tekemälläni työllä ja siksi olen nyt koulussa tekemässä omia juttuja.
Meillä oli ensimmäinen audiovisuaalisen viestinnän näyttö hiihtoloman jälkeen 15.3.
Me teimme portfoliot nettiin ja keräsimme sinne tekemiämme töitä, asiakastöitä sekä koulun harjoituksia. Näyttöä arvioi kaksi koulumme opettajaa sekä yksi työelämästä tullut arvioitsija. Näyttö jännitti hieman muttei liikaa, sillä olin melko tyytyväinen tekemiini nettisivuihin ja siellä oleviin töihin. 
Nettisivuja piti sitten esitellä luokan edessä, jonka jälkeen mentiin näytön arvioitsijoiden kanssa eri huoneeseen, jossa meille langetettiin tuomio :D
Näytössä arvioitiin meidän työskentelyä, ohjelmien käyttöä, työnjälkeä jne. koko viime vuoden ajalta, joten näyttö oli kohtalaisen laaja. Näytön arviointi meni kyllä ihan yli odotusten! Sain paljon kehuja, joka tuntui tosi hassulta, sillä en ole ikinä saanut tuollaista kehupläjäystä kerralla, huhuh.. Sain kaikista arvioinnin osa-alueista nätin rivin kolmosia :) (Näytön arvosanat 1=tyydyttävä 2=hyvä 3=kiitettävä)



Sitten ratsastukseen.. On jotenkin ristiriitaiset tunteet tällä hetkellä. Välillä tuntuu siltä etten oikeesti osaa ratsastaa yhtään, ei onnistu sitten ei yhtikäs mikään, en saa edes perus rennoksi hevosta.. Mutta välillä taas menee tosi hyvin. Murrr... Niin ärsyttävää.
Olisi kiva päästä ratsastamaan yhdellä kivalla hevosella, jonka kanssa kemiat osuisi jotenkin yhteen ja treenata sen kanssa kunnolla, ettei koko ajan olisi tätä vuoristorataa.
Olen ratsastanut jo 11 vuotta ja tuntuu, että en edisty nyt ratsastuksessa yhtään. En ole edes päässyt vielä kisojen makuun.. Pitäisi treenata tosi paljon, mutta se on myös sitten kallista. Pitäisi saada töitä, että pääsisin kunnolla ratsastamaan ja kehittymään.